maanantai 17. heinäkuuta 2017

Kesäloma-arvonta!

Näin loman kunniaksi on arvonnan aika. Voitot ovat tietenkin puutarha-aiheisia.

Fiskarsin vaaleansininen työkalusetti
Suomen kauneimmat puutarhat -kirja

Työkalut ovat siitä oivalliset, että meikäläinenkin löytää ne aika helposti. Minulla on tapana hukata/unohtaa työkalut milloin minnekin pitkin pihaa. Mustia työvälineitä on vaikempi löytää, mutta nämä löytyvät värinsa puolesta helpommin. Itse voitin samanlaisen setin pari vuotta sitten Kerttulilta Parasta puutarhasta -blogista.






Voittokirjassa esitellään 20 upeaa suomalaista puutarhaa. Esitellyistä upeista puutarhoista voi löytää inspiraatiota oman pihansa suunnitteluun. Itse kun selasin ensimmäistä kertaa kirjaa, sain heti vinkin mitä kasvia kannattaisi istuttaa tietyssä kohtaa pihaa kivien väliin.






Yhden arvan saat olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi. Toisen arvan saat seuraamalla blogiani Blogit.fi -sivustolla.

Osallistumisaikaa on lomani loppuun asti, eli sunnuntaihin 30.7. klo 21 saakka! Kerrothan kommentissasi monellako arvalla osallistut.

Niin muuten, yläkuvassa kukkii ensimmäistä kesäänsä valkoinen täpläkello. Kauniit kellot ovat nuokkuvat ja kun kasvi on vielä näin pieni, pitää kelloja katsellakseen käydä kivetykselle makaamaan!






Onnea Arvontaan!



76 kommenttia:

  1. Kahdella arvalla mukana!
    irmastiina@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Oikein mukava arvonta, kahdella mukana! Mukavaa lomaa!!

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukana. Niin tarvitsisin tuon työkalusetin :D

    VastaaPoista
  4. Kahdella mukana :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kauniilla työkaluilla työ sujuu hyvin ja kirjasta voi katsella mitä niillä saa aikaan. Kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Miellelläni arvonnassa mukana yhdellä arvalla. Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Kahdella mukana!Kiitos upeasta arvonnasta! <3
    urkki62@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Yhellä mukana! Nätti täpläkello, onko levviivee sorttii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan. Täpläkellon leviämisestä ei vielä kokemusta, 1. kertaa kukkii vasta.

      Poista
  9. Yhdellä mukana, kiva väri työkaluissa.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  10. Kahdella mukana! Herkunväriset työkalut :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Sen verran kivat palkinnot, että yhdellä arvalla mukana niitä tavoittelemassa.

    VastaaPoista
  12. Yhdellä arvalla mukana, ihanat nuo työkalut!

    VastaaPoista
  13. Onpa kivat palkinnot, kahdella mukana!

    VastaaPoista
  14. Kiva arvonta :) Mukana yhdellä arvalla. s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  15. Tarpeellisia ja mukavia palkintoja, yhdellä mukana!

    VastaaPoista
  16. Mukana yhdellä arvalla :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  17. mukana yhdellä arvalla :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Joo, mustat o aina katees :) Rentouttavaa lomaa! Yhyrellä mukana.

    VastaaPoista
  19. kahdella mukana :P
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla mukana :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Ihanan väriset työkalut. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
  22. Yhdellä mukana! =D

    Minulla on vaaleanpunainen pisamakello ja se on aivan ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan. Voi, vaaleanpunainenkin olisi ihana!

      Poista
  23. Yhdellä mukana. Kellokasvisi on hauska kiveyksen reunassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! Tuossa sillä on sopivasti varjoa, siitä se tykkää.

      Poista
  24. Uusille työkaluille olisi käyttöä ja tuo kirja vaikuttaisi hurjan mielenkiintoiselta, siispä mukaan arvontaan yhdellä arvalla. riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Mukana yhdellä arvalla! Hieno täpläkello, uusi tuttavuus minulle.

    VastaaPoista
  26. Yhdellä arvalla mukana. Ihanaa kellokukkaa- konttaaminen on tuttua puuhaa minullekin kuvaamisessa.

    VastaaPoista
  27. Mukana kahdella :) Käyttöä olisi.
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kaksi arpaa minulle :) Nämä olisi paremmat kuin tämän hetkiset halpahallista ostetut työkalut. Hinta ja laatu kulkevat kyllä käsi kädessä :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Mukana yhdellä arvalla :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Mukana kahdella, kiitos blogivierailusta.

    VastaaPoista
  31. Yhdellä mukana. Kiva postaus muutenkin kuin arpajaisten takia.

    VastaaPoista
  32. Yhdellä mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukana yhdellä!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukana. Kirja sopisi kivasti majan puutarhakirjastoon.

    VastaaPoista
  35. Kiva arvonta ja ihanat palkinnot :) Kahdella mukana.

    VastaaPoista
  36. Olen ehtinyt vain vähän blogiisi kesällä, mutta nyt osui arvonta silmiini. Yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  37. Kahdella arvalla mukana. Puutarhakirjoja ja -työkaluja ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
  38. Mukana kahdella arvalla.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!